Viimeisen puolen vuoden aikana olen nähnyt ehkä enemmän unia kuin koko ikänäni sitä ennen. Sain krooniseksi pahentuneeseen unettomuuteeni lääkkeet, joiden (myöhemmin selvinnyt) sivuvaikutus on vilkas unielämä - ja minä vielä muistankin ne unet myöhemmin, selkeinä ja kirkkaina kuin todelliset tapahtumat. Olen nähnyt unta kaikesta mahdollisesta entisisitä koulukavereista alkaen. Yleensä en näe painajaisia enkä mitään hulluja epäloogisuuksia, vaan uneni ovat ihan sellaista peruskamaa. Harvinaisen eläviä tosin.
Yhtenä päivänä nukahdin sohvalle. Näin unta, jossa raivostuin hillittömästi jollekin naiselle. En muista syytä, enkä ole varma tiesinkö sitä unessanikaan, mutta yhtä kaikki olin niin vihainen kuin vain olla voin. Puolisoni oli unessa myös, jonkinlaisena statistina, kunnes:
"Musta tuntuu että mä en enää halua olla sun kanssa. Mä en enää jaksa sua ja tätä elämää, tätä sun raivoamista." (Sivuhuomautuksena totean että olen pitkään ollut erittäin ärtynyt, josta syystä olemme jonkun kerran ottaneet yhteen.)
Ensimmäinen reaktioni oli jonkinlainen lamaannus. Minulla se tuntuu vatsassa onttona tunteena. Ensimmäinen ajatukseni oli "EI!". Mutta mikä olikaan toinen ajatukseni?
"Mä saan vihdoinkin olla itsekseni..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti